perjantai 13. tammikuuta 2012

Vuoden alussa

Sain kauan muhineen Alpaca peiton valmiiksi.Lanka oli siis Dropsia ja ihanan hempee ja pehmee tästä sitten tulikin.Otin ihan urakalla tämän ja lankaakin jäi huru mykket ja mietinkin,että niistä voisi tehä jonkun jämäraitatunikan=)Kuten joskus näin Sanna Vatasen kirjassa tehdyn.
Flunssa iski kouransa minnuun ja tässä saikulla neuloskelen jos vaikka mitä,pääasiassa sukkia,uutuslankojakin oli tulla tupsahtanut kauppaan Novitalta ja piristäviltä vaikuttivat vanhojen värien keskellä.Oon ootellukin jo jotain uutta lankaa ja sävyä.Omat varastot pursuaa edelleen,mutta silti pitää saaha uutta.Hillitysti olen intoillut,vasta kaksi uutta kerää on kotiutunut mulle;)).Tietokonekin tässä teki tenät ja on ollut orpo olo,kun pääse mihinkään ja laskut venyy pöydällä.On sitä vaan niin tämän vehkeen orja.Moni asia hoidetaan tässä kylässä etänä,tietsillä ja puhelimella,palvelut katoaa toinen toisesa jäläkeen naapurikaupunkiin.Harmi.
Mutta nyt viimeistelen yhen huppukaulurin ja sitten jatkan sukkia Nallen kesäkimpusta.


Touhukasta tammikuuta sinulle=)